14.2.2010
Asia 23
Jotain voisi tuosta tarkastuspyyntölomakkeesta sanoa. Olisin itse ainakin tarvinnut etukäteisvaroituksen siitä, että pitää arvioida kurssiin käytettyä aikaa. Itse olen tyytynyt siihen, että olen käyttänyt työaikaa alle kolme tuntia per tehtävä. Muuta arviota en ole mielessäni pitänyt. Koska teen työtä "pienissä paloissa" vähän tekstiä silloin tällöin ja välillä jotain muuta, en oikein pysty antamaan tarkkaa arviota. Siispä lomakkeeseen merkitsemä arvioni on aikamoinen arvaus. Tein tämänkin bloggauksen aikana välillä muuta.
Mutta eipä siinä muuta, taidan nyt postittaa tarkastuspyynnön. Toivottavasti tehtävä rääppääni kelpaavat läpimenoon, jos tarvitsee täydentää olen siihen (huoh) valmis.
Verkkokurssi eli 2+3 asiaa verkko-opetuksessa (12.2)
Verkkokurssini on siis Flickristä, ajattelin tehdä sen henkilökunnalle. Kuvaamista en kurssilla ryhdy erikseen käsittelemään, oletan sen olevan kurssilaisten hallussa ennestään. Olin aluksi epävarma siitä kannattaako kurssilaisten luoda oma Tili Flickriin vai käyttää yhteistä tiliä jonne ladata kuvia. Päädyin siihen, että kurssilla opetetaan myös tilin luonti, koska alusta asti tekemällä oppii parhaiten.
Alustaksi käy parhaiten blogi, sen kommenttikenttiä voi käyttää neuvomisessa ja keskusteluissa aiheesta. Tehtävien annoissa on mukana linkkejä jotka ohjaavat kurssilaisia eteenpäin. Heidän voi kyllä odottaa löytävän sivuja lisää kun he tutustuvat Flickriin kurssin aikana. Kurssin lopuksi voidaan kerätä kertyneet linkit yhteen listaksi kaikkien käytettäviksi.
- Aluksi kerrotaan mitä hyötyä Flickristä on. Se on hyvä kuvien julkaisu- ja jakokanava. Kurssilaisten tehtävänä on tutustua kirjaston flickr-sivuun ja muihin kirjastoaiheisiin flickr-sivuihin. Tutustumisen jälkeen kurssilaiset kommentoisivat blogiin.
- Käydään tekijänoikeuksia läpi ja tutustutaan flicrissä käytössä olevaan Creative Commons lisenssiin. Kurssilaiset kommentoivat taas blogiin tutustuttuaan asiaan.
- Tämän jälkeen luodaan tili Flickriin, ladataan ensimmäiset kuvat, asiasanoitetaan ne ja luodaan niille albumi. Blogissa on tietenkin ohjeet ja kommentointimahdollisuutta käytetään neuvomiseen.
- Viimeiseksi tutustutaan Flickrin keskusteluryhmiin. Keskusteluihin ei ole pakko osallistua, mutta kurssilaisia kannustetaan siihen tutustuttamalla heitä taas kirjastoaiheisiin keskusteluryhmiin.